keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Eläinlääkärillä...

Nyt on sitten Nanan lääkärireissu takanapäin. Toivon mukaan olo paranee, saa nähdä joudummeko läheä uudestaan.

Aamulla Nana oli yön aikana ripuloinut monta kertaa. Ajattelin sen johtuvan riisistä (jota olin illalla syöttänyt sille), koska Nanalla on ennenkin mennyt vatsa sekaisin niistä (tosin tummasta riisistä).
Päivemmällä Nana alkoi rajusti oksentelemaan. Koulusta tultuani äitini kertoi, että se on oksennellut koko aamun. Koira oli todella apaattinen ja huonovointinen. Nanalla ei ollut kuumetta, mutta sen ikenet olivat aivan harmaat/valkoiset. 

Soitimme eläinlääkärille, koska ajattelimme, että Nana tarvitsisi nesteytystä noin rajusta oksentelusta, etenkin kun koira on pieni ja niin nuori. Eläinlääkäristä neuvottiin tarkkailemaan tilannetta, että suostuuko se syömään/juomaan tai jos oksentelu jatkuu rajumpana.
No tarjosin Nanalle vettä. Aluksi se ei huolinut sitä, mutta hetken kulttua se kävi itse juomassa.
Ei kulunut kauaakaan, kun se oksensi kaikki ulos. Ruokaa se ei vilkaissutkaan.
Vähän ajan päästä Nana meni taas juomaan + oksensi kaikki ulos. Ja sitä oksennusta tuli PALJON.
Tässä vaiheessä päätettiin viedä koira eläinlääkärille, ettei se vaan kuivuisi liikaa.
Matkalla Nana oksensi autoon ja oli hieman levoton, mutta makasi kuitenkin kiltisti häkissään.

Eläinlääkärillä Nanalta otettiin verikokeet, mitattiin maksa-, munuais- ja veriarvot ja katsottiin tarvitseeko koiraa laittaa kanyyliin. Lääkäri tutki Nanan ja koira seistä tönötti nätisti paikallaan. Hoitajat ihmettelivät, että onko koira sairas vai onko se aina näin rauhallinen. Mutta Nana on aina ollut todella easy tapaus kaikessa käsittelyssä.
Verikokeetkin se antoi ottaa muitta mutkitta. Nanalta kuvattiin myös vatsaontelo. Eläinlääkäri sanoi, että katsotaan kun Nana on noin rauhallinen, että suostuisiko se olla röntkenissä ilman nukutusta. No niinhän se meni. Pikku neiti makasti hievahtamatta äksänä hoitopöydällä. Mikä rauhallisuuden multihuipentuma...
Jäimme odottelemaan lisää tietoa hoitohuoneeseen, Nana tuki tarkasti hoitohuonetta sen aikaa. Lääkäri tuli kertomaan, että maksa-, munuais- ja tulehdusarvot olivat hieman korkealla. Hän epäili suolitulehdusta. Veriarvot olivat täysin normaalit eikä röntkenkuvissakaan näkynyt mitään poikkeavaa. Hän antoi vatsan rauhoittamiseen rokotteen ja lääkkeitä. Rokotteen jälkeen Nana oksensi taas kirkasta limaa ja vaahtoa.

Nanalle määrättiin antibioottikuuri, vatsansuoja- ja pahoinvointilääkkeen. Lääkäri halusi vielä nähdä, että virtasiko Nana normaalisti. Kaikki oli hänen mielestään kunnossa.
Hän neuvoi, että jos Nanan vointi huononee illan aikana (oksentelee ja ripuloi paljon) niin se täytyy heti tuoda takaisin tiputukseen.
Nyt Nana on edelleenkin apaattinen ja vaisu. Se on voimaton ja nukkuu vain sohvan nurkassa. Kotiin tultuamme se ripuloi kerran, mutta en ole aivan varma oliko se ennen vai jälkeen eläinlääkärin.
Toivotaan parasta, että sen vointi paranisi mahdollisimman nopeasti... ♥

 

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niimpä :< ♥ Kamalan heikko se vieläkin on, mutta vesi on onneksi ainakin pysynyt sisällä...

      Poista