sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Match Show 10.2 Nana

Mätsäri on taas tältä päivältä pulkassa, eikun uusia kohti! Olin todella tyytyväinen Nanan suoritukseen, oma olisi voinut olla ehkä vähän parempi...

Halli oli aivan täynnä, omasta mielestäni turhankin täynnä, turhan pienessä tilassa... Ja meteli oli sen mukainen. Vasta kun pennut loppuivat ja aikuisia koiria ilmoittautui paikalle, oli huomattavasti enemmän tilaa ja vähemmän porukkaa. Nana ei tästä kuitenkaan vähät välittänyt, vaan oli varsin rauhallisesti kokoajan.

Vasta kehässä, kun minäkin hermoilin Nana rupesi vähän ujostelemaan. Parin kanssa meni suoraa sanottuna aika huonosti, koska en innostanut ja rohkaissut koiraa tarpeeksi. Ja tietenkin jännitin aluksi aivan jumalattomasti. Nana ei ottanut minkäänlaista kontaktia, hämmästeli vaan ympärilleen ja hiihteli kehässä omia teitään. Pöydällä arkaili hieman, mutta se antoi tuomarin hyvin tutkia, jolloin sain kutakuinkin huokaista helpotuksesta. Tässä vaiheessa Nana sai sinisen mikä oli ymmärrettävää verraten vastapuoleen.

Sinisten kehässä olin päässyt jo jännitykseni yli, jolloin Nanakin rentoutui huomattavasti. Yritin parhaani mukaan innostaa koiraa ja yllätyksekseni (tai no ei niinkään yllätykseksi) Nana meni paljon paremmin ja innokkaammin mitä olin odottanut! Se ei ujostellut tippaakaan mitä aluksi. Tuomari osoittikin Nanan porukasta jatkoon ja sijoitti tämän toiseksi, mistä olin oikein tyytyväinen. Tämän jälkeen tietenkin vuolaat kehut ja pusut!



SIN2 + järkyttävä pönötys



Ja lopuksi Nanan tyylinäyte kuinka näyttelyissä kuuluu kävellä:




-Nea

8 kommenttia:

  1. Olet saanut lukijan, olemmehan mekin saaneet jo omamme? :)

    http://outofaverage.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Vei että kuinka ihanan näköisiä koiria täällä on !^^ <3 Rakastuin tuohon ninoon !:3 Ja muutenkin tosi kiva blogi ja tää ulkoasu on tosi hieno kun on niin yksinkertainen mutta kuitenkin omanlainen ja nätti !:) ja kaikki värit yms. sopii hyvin yhteen !=)
    Tuolla oikealla sivussa jossa on noi sun koiries kuvat niin voisit tehdä ne sellaiseksi että siitä kun klikkaa niin pääsee koiran esittelysivulle ?:D Semmonen ois tosi kiva !(: (en osaa selittää kunnolla mutta mun blogissa on sillain niin käy tsekkaa)

    Mun blogin löytää osoitteesta lifespill.blogspot.fi

    Ps. Liityin ehdottomasti myös lukijaksi !:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nino ja Nana kiittävät kovasti! ^.^ Se olisikin kiva idea! Pitää vain etsiä netistä ohjeet miten saisin toteutettua sen. Käyn katsomaan blogisi ehdottomasti :> !

      Poista
    2. Mie voin neuvoa jos haluat ?:) Loppujen lopuksi se on tosi helppo juttu !

      Poista
    3. Elikkä ohjeet linkki kuvan tekemiseen:

      Ohjauspaneeli -> Sivut -> Sitten siinä lukee että Näytä sivut muodossa: valitse siitä että Älä näytä -> Sitten klikkaa sitä Nanan sivun painikkeista että Näytä (se aukasee Nanan sivun) -> Kun se sivu aukeaa niin kopioi tuolta ylhäältä tuo url osoite -> Sitten mene takaisin ohjauspaneeliin -> Klikkaa ulkoasu -> Sitten sieltä Gadgeteista avaa se missä sulla on se Nanan kuva -> Sitten liitä se url osoite siihen kohtaan jossa lukee että Linkki -> Sitten vain tallennat ja sitten sen pitäs mennä siitä kuvan kautta Nanan sivulle !:)

      Sano jos et ymmärtänyt jotain kohtaa niin selitän paremmin !:DD

      Poista
    4. Ei ollut yhtään epäselvät, kiitos paljon! :--)

      Poista