sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Oppa poodle style

Heppa!
 Olimme Nanan ja afgaanien kanssa tänään jäällä, paremmissa tunnelmissa tosin. Jäälle oltiin väsätty mukavat ladut ja niitä pitkin sitten äitini kanssa käppäilimme. Nana sai huoletta juosta ilman lumipaakkuja! Ilma tosin oli varsin sumuinen ja hämärä, mutta kaikesta huolimatta otin kameran mukaan.

Afgaaneja ei valitettavasti voi tuolla jäällä juoksuttaa, koska ne survasevat heti lähimmän talon pihaan... Ja muutenkin, kun Pola ja Pepsi ovat kaksistaan vapaana, niiden korvat mystisesti katoavat. 
Joten jos huudat, ne eivät todellakaan tule, vaikka heiluttelisit porsaan kyljystä kädessäsi.
Toiseksi sielä kulkee tiheästi moottorikelkkoja. Kokemusta on siitäkin, kun kaksi sekopäistä affua juoksee kieli pitkällä viattoman moottorikelkka ajelian perässä, joka epätoivoisesti yrittää lisätä vauhtia.

Sillon kuin lumia oli vähemmän, kävimme usein läheisessä metässä juoksuttamassa koiria. Valitettavasti kyseistä tietä ei aurata joten tähän aikaan talvesta sinne on mahdotonta päästä autolla.

Yleensä juoksutamme koiria porukalla johon kuuluu mm. Pepsin veli, Elmo (chihu), Lili (yorkki), meidän lauma, ja hännän huippuna Nino. Kaikki koirat tulevat suht hyvin toimeen keskenään ja niiden on mukava juosta ja purkaa energiaa.

Ja lopuksi vielä kuvia aamusta! Illalla on vielä tiedossa luultavasti yhteinen lenkki Ninon kanssa! :)




Nanan epämääräiset ilmeet osa 562...














Ja lopuksi...

OPPA POODLE STYLE!


















4 kommenttia:

  1. Hahahha! Niin mahti!


    Mulla keskari aprikoosi

    raakels.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Kiitämme ^.^!
    Kävin katsomassa blogisi ja kaunis villa tyttönenhän se sielä oli! Ja toki muutkin koirat, afgaanejakin olet ilmeisesti handlannut c:

    VastaaPoista