perjantai 22. helmikuuta 2013

Villakoiran anatomia

Heipparallaa!
Taas postailua hyvissä merkeissä! Nana on täysin toipunut (oma sekopäinen itsensä) ja viettääkin nyt suolistoystävällistä ruokavaliota... hehhheh. Ja erityisen paljon onnea Ninolle, jolla oli eilen 2vee syndet, joista lisää myöhemmin!

Olemme hiihtoloman kunniaksi opetelleet pari uutta temppuakin kuten; syliin hyppääminen ja pujottelu. Syliin hyppääminen sujuu jo melko hyvin. Aloitin harjottelemisen kyykky asennosta ja etenin aina astetta korkeammalle seinää ja tuolia apuna käyttäen. Tavoitteena olisi, että Nana hyppäisi syliini mahdollisimman "pienestä kyykystä". Tällähetkellä neiti osaa jo hypätä, kun pidän polvia vain vähän koukussa. Enimmäkseen käytän seinää apuna (painan selkääni seinää vasten), koukistan vähän polvia ja kehotan koiraa hyppäämään. Tämä on Nanalle iisiä, mutta toinen juttu on ilman apuvälineitä. Meinaa omat voimat loppua...

Toinen juttu oli pujottelu (jalkojen välistä), joka ei etene mitenkään ihmeellisesti. Nana tajuaa jotenkuten jujun, mutta joudun silti avittamaan ja "houkuttelemaan" sitä jalkojen välistä. Tarkoitus olisi mahdollisimman vähin käsimerkein saamaan se pujottelemaan.

Kaiken kikkailun lisäksi olen saanut valmiiksi Nanalle valmistamani T-valjaat, joista kuvat alempana. Tein ne aivan omasta päästä vedetyillä mitoilla, koska kotonamme ei ole mittanauhaa.. kröhöm. Mutta yllätykseni ne sopivat Nanalle täydellisesti! Olisi myös mahtavaa saada kommenttia niistä, parannusehdotuksia ymt...

Lisäksi minulle tuli hinku piirtää/harjoitella villakoiran anatomiaa. Tosin otin mallia monesta kuvasta, ja yritin niiden avulla piirtää, joten siksi rakenne ei ole todellakaan täydellinen. Mutta harjoitus tekee mestarin. :>

Tuossa ovat valjaat:
 
 
 
 
 
Ja tuossa uusin piirrustus:
 

 

-Nea

2 kommenttia:

  1. Woow! Sulla on ihan mielettömän hieno blogi! Oletko tehnyt bannerin itse, on muuten aika upee :>.
    Hienot valjaat, onko noista jotkut ohjeet täällä jossain? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia ihan hurjan paljon! Blogi on minun ja kaverini yhteinen, mutta olen tehnyt bannerin itse c: Ei ole vielä ohjeita, mutta ajattelin jossain vaiheessa tehdä ^.^!

      Poista